Kuukautisten ABC - Osa B: Joogaa kuukautiskivuille

Updated: Feb 12, 2019


Edellisessä postauksessa kerroimme kasvaneesta tietoudestamme syklisyyteen ja naisen kuukautiskiertoon liittyen. Nyt haluammekin syventyä kuukautisiin liittyviin kompikaatioihin ja niiden luonnolliseen hoitoon. Monet meistä kärsivät kuukautiskivuista satunnaisesti tai säännöllisesti. Kivuliaat kuukautiset saattavat kertoa siitä, että kehosi kaipaa tällä hetkellä huomiotasi, rakkauttasi ja läsnäoloasi. Oman ajan ottamisen, läsnäolon ja meditaation lisäksi suosittelemme kokeilemaan helliviä joogalikkeitä, jotka lieventävät kuukautiskipuja.


Tärkeintä on sallia itsellesi lempeä, hidas tahti. Viivy useita minuutteja kussakin liikkeessä. Vältä liikkeitä joissa kohtu nousee sydämesi yläpuolelle sillä tällöin vuoto kulkee väärään suuntaan. Kuuntele omaa kehoasi ja jää pidemmäksi ajaksi asentoihin, jotka tuntuvat hyvältä. Erityisesti etukehon aluetta avaavat asennot helpottavat kohdun alueen tukoksia. Myös erilaiset kierrot tekevät hyvää vatsan verenkierrolle.


Tässä muutama hyväksi todettu joogaliike kuukautiskipujen hoitoon:



1. LAPSEN LEPOASENTO


Anna kehosi rauhoittua lapsen lepoasennossa. Maadoita otsasi ja kämmenesi matolle ja tunne kuinka maa kannettelee vartaloasi. Tuo huomio hengitykseesi.




2. CAT COW -VARIAATIO


Asetu polvillesi nelinkontin kämmenet tukevasti lattiassa olkapäiden alapuolella, polvet lantion alapuolella. Lähde liikuttamaan kehoasi hengityksen tahtiin. Pyöristä selkääsi uloshengityksellä ja avaa sisäänhengityksellä. Kun olet toistanut tämän itsellesi sopivan määrän, voit alkaa liikuttamaan lantiotasi pyörivin liikkein kumpaankin suuntaan. Vie lantiotasi kunnolla alas asti ja jää siihenkin hetkeksi. Liiku juuri niin kuin itsellesi parhaalta tuntuu.




3. SUPTA VIRASANA


Asetu istumaan pakaroillesi joko blokin päälle tai suoraan matolle, aseta jalkasi lantion viereen kummallekin puolelle ja lähde nojaamaan hitaasti taaksepäin. Jää siihen kohtaan mikä sopii sinun kehollesi (kenties suorille käsille tai kyynärpäiden varaan) ja nauti etukehon avauksesta. Voit asettaa blokin tai jotain pehmeää myös alaselkäsi alle tueksi.




4. KIERROT SELÄLLÄÄN


Asetu selällesi ja koukista polvesi yhteen. Vie jalkapohjia kauemmaksi toisistaan ja anna polvien nojautua hetki toisiaan vasten. Lähde viemään polvia jommalle kummalle puolelle, samalla kun pidät yläselän tukevasti alustalla. Voit antaa jalkojen asettua luonnollisesti sivulle tai asettaa ulomman jalan nilkan toisen jalan polven päälle lisäämään kiertoa. Palaa keskelle hetkeksi, anna jalkojesi rentoutua toisiaan vasten ja toista sama toiselle puolelle.




5. SUPTA BADDHA KONASANA


Aseta jalkapohjasi yhteen ja anna polvien rentoutua sivuille. Aseta kämmenesi alavatsan ja sydämen päälle ja luo yhteys kehoosi. Tunne miten energia virtaa vartalossasi. Välitä lämpöä kohdullesi ja rakkautta mielellesi. Kiitä kehoasi ja itseäsi.


Lopuksi voit asettua lepoasentoon Shavasanaan ja viipyä siinä niin kauan kuin ikinä haluat.



Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle hyötyä! Voit seurata meitä joogaan ja hyvinvointiin liittyvissä vinkeissä myös Instagramin puolella @virtawellbeing



Rakkaudella,


Hanna & Sonja



​​​YRITYKSET & URHEILIJAT:

Sonja Hannus 

+358 44 303 64 84

sonja@virtawellbeing.com

Hanna Toivakka 

+358 41 536 5022

hanna@virtawellbeing.com

KOULUT & PÄIVÄKODIT: 

Annette Tallberg 

annette@virtawellbeing.com

+358 41 507 8796

2020 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy