top of page

Kiitos 2018!



Intensiivisen vuoden jälkeen olemme kiitollisena käyttäneet hieman aikaa sen reflektoimiseen, mitä kaikkea 2018 pitikään sisällään. VIRTA Well-beingin ensimmäinen vuosi oli HUIKEA! Pääsimme luomaan laajemman asiakasverkoston kuin osasimme vuoden alussa edes unelmoida. Vuosi on ollut täynnä kauniita kohtaamisia, tärkeitä oppeja ja onnistumisen tunteita.


On ollut mahtavaa todistaa organisaatioiden halua kehittää ihmisten hyvinvointia, heidän avointa suhtautumisensa palveluitamme kohtaan ja saada positiivista palautetta joogatunneista sekä ohjatuista meditaatioista. Olemme saaneet lukemattomia varmistuksia siitä, että olemme oikealla asialla.





Vuoden alussa kirjoitimme ylös toiveemme siitä, että voisimme työllistää muita. 2018 aikana tarjosimme lukemattomia merkityksellisiä työtehtäviä kasvaneelle tiimillemme, itsemme lisäksi. Olemme myös verkostoituneet upeiden asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, joiden kanssa toivomme jatkavamme entistä laajemmin yhteistyötä ensi vuonna.


Sydämemme on täynnä kiitollisuutta. Kiitos teille, jotka olette olleet matkassamme mukana tähän asti. 2019, we are ready for you! Toivotamme upeaa, antoisaa ja hyvinvoivaa uutta vuotta teille kaikille!


x Sonja & Hanna


Comments


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page