top of page

Kevään 2022 asiakkuuksia ✨

Työnantajat käyttävät vuosittain valtavia summia työterveyshuoltoon. Sinne otetaan kuitenkin työntekijä vastaan vasta, kun sairaus tai epätasapainotila on jo puhjennut. Muistan kun olin itse kattavan työterveyshuollon parissa mutta olin ns. liian terve hyödyntämään palveluita - olisin kaivannut jotain hermostoa rauhoittavaa, kuten mindfulnessia ja hyvinvointicoachausta. Työnantaja siis maksoi minusta vuositasolla järkyttäviä summia, mutta en saanut kuitenkaan apua kaipaamiini asioihin.


Tämän vuoksi esim. uupumuksen ehkäisy tai selkäkipujen purkaminen on ehkä jo liian myöhäistä. Systeemi on myös tehoton: joudut käymään monen eri henkilön läpi (työterveyshoitaja, yleislääkäri, erikoislääkäri) ennen kuin pääset sen henkilön luo joka voi mahdollisesti auttaa. Mahdollisesti sen takia, että esim. omalla kohdallani työterveyden piiristä ei löytynyt kaipaamiani kokonaisvaltaisia palveluita.


Olen kuullut monilta kavereiltani, että heidän työpaikallaan käy n. puolen vuoden välein psykologi tai muu työterveyshuollosta luennoimmassa hyvinvoinnista. Puhutaan joogasta ja mindfulnessista apuna mm. uupukseen, ahdistukseen, sairastiloihin ja vastustuskykyyn. Näiden löytäminen ja kokeileminen jää kuitenkin työntekijän omiin käsiin, sillä käytännön harjoituksia ei ole näillä tahoilla usein saatavilla.


Onkin tärkeää, että työnantaja ymmärtää pitää huolta työntekijöistä myös ennaltaehkäisevästi. Tällöin voidaan säästää työterveyden kuluissa sekä mm. burn outeista ja sairastelusta johtuvista poissaoloista. VIRTA Well-beingin missio on alusta asti ollut tuoda ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa työnantajien tärkeimmälle resursille eli ihmisille, jotta he voivat olla energisiä, terveitä ja tuottavia työntekijöitä ja kukoistaa kaikilla elämän eri osa-alueilla.


Tänä keväänä meillä on ollut ilo tuoda kymmenille yritysasiakkaille hyvinvointipalveluita. Olemme jooganneet viikottain I&O Partners Attorneys Ltd, Kustannusosakeyhtiö Otava, Mäkitalo Attorneys Ltd, Reagle ja Hoxhuntkanssa. Tuomme viikottaista joogaa tai pilatesta myös kolmella eri Technopolis – More than Squares kampuksella sekä Gate8 eri yritysten työntekijöille. Mukana on kymmenien yritysten työntekijöitä, mm. Kemira, SmartFleet Finland, We Are Solutions sekä Aresman. Hoxhuntin porukalle toimme myös 10 viikon Mindfulness-kurssin. EY:lle kanssa pidämme kuukausittaisen jooga- tai pilatestunnin. Olemme tuoneet VIRTA Etähetkiä mm. Borenius, Vainu, Papula-Nevinpat sekä Tehdenille. Pitkäaikaisen asiakkaan Accenture kanssa olemme toteuttaneet sekä joogaa että Mindfulnessia. McKinsey & Company naisten kanssa järjestimme hauskan ja tehokkaan aamutreenin. HUONE Meeting and Event Venues asiakkaille olemme toteuttaneet useita hyvinvointihetkiä tiimi- ja strategiapäivien yhteydessä. 🤩


Paljon on mahtunut puoleen vuoteen ja odotamme innolla syksyä! Tuomme jatkossakin palveluita sekä paikan päälle että etänä. 🌿




 
 
 

Comments


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page