top of page

Hengähdyshetkiä Accenturelaisille


Syksyllä 2017 pidimme Accenture Finlandille Hengähgyshetkiä - joogakurssin. Torstaisin klo 17 kokoonnuimme toimiston tiloihin lempeän joogan pariin. Kynttilöin valaistu tila ja tunnelmallinen musiikki loi puitteet rauhoittumiselle ja oman kehon ja mielen huoltamiselle kiireisen arjen ja pimeän syksyn keskellä.


Palautteen perusteella ihmisten kaipasivat nimenomaan hengähdyshetkeä arjen lomassa, sekä syviä avauksia keholle hengitystä kuunnellen. Keskityimme usein lantio- ja niskahartiaseudulle. Näille alueille kun etenkin istumatyössä tuppaa syntymään herkästi kireyksiä.


Joogassa hengitys on aina tärkeimmässä roolissa. Aloitimme ja lopetimme tunnin aina alkurentoutukseen. Useissa venytyksissä ollaan jopa muutaman minuutin ajan, jolloin keho voi täysin antautua painovoimalle.


Hengähdyshetkiä -tuntimme on yhdistelmä yin joogaa ja meditaatiota. Avaukset ovat meditatiivisia ja antavat joogaajalle luvan tarkkailla mieltään hyväksyen. Hengityksen kautta pääsemme syvemmälle harjoitukseen ja rentoutuneisuuden tilaan.


Kevään kurssi Accenturelle alkaa tänään. Koska keväällä on luonnostaan enemmän energiaa, pidämme tunnit hieman syksyä dynaamisempana.


Tavataan matolla!





コメント


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page