top of page

Case: VIRTA goes Virtual

Updated: Apr 30, 2020


Poikkeustilan aikaansaama muutos yhteiskunnassa on välittynyt jokaisen arkeen jo useiden viikkojen ajan. Kun valtaosa toimistotyöntekijöistä ovat tehneet töitä kotoa käsin, on niin yksilöiden kuin yritysten täytynyt luoda uusia tapoja toimia


Haluamme nähdä tilanteessa positiviisen, ja olemmekin huomanneet, että koronapandemia on muuttanut asenteita ja tuonut sosiaalisesta eristäytymisestä huolimatta ihmisiä yhteen aivan uudella tavalla. Viruksen aiheuttama tilanne sysää jokaista kohti joustavia ja luovia ratkaisuita; kun asioita ei voi tehdä kuin ennen, täytyy löytyy uusia toimitapoja.


Koronapandemialla oli yrityksemme kannalta mielenkiintoinen ajoitus; vuoden 2020 oli muutenkin tarkoitus olla vuosi, kun tuomme palvelumme perinteisen tarjoamamme lisäksi myös online-muotoon. Suunnitelmissa oli kehittää digipalveluiden tarjoamiselle sopiva alusta, ja tuottaa siihen sisältöä kesän aikana. Koronan tuomien rajoitusten myötä emme luonnollisesti maaliskuun puolesta välistä alkaen päässeet jatkamaan yhteistyötämme asiakkaidemme kanssa toimistoilla, ja täten digipalveluiden kehittäminen tuli ajankohtaiseksi suunniteltua aikaisemmin. Halusimme kantaa kortemme kekoon ja pystyä edelleen tarjoamaan työnantajille mahdollisuus pitää huolta ihmisistään. Toki myös oma liiketoimintamme oli vaarassa pysähtyä.


Sonjan jäätyä juuri äitiysvapaalle vastasyntyneen kanssa, laittoi Hanna muutamassa yössä tuumasta toimeen. Tähän kuului yöllisiä tunteja toimistolla, lukuisia reissuja Verkkokauppaan, pähkäilyä tekniikan kanssa, kokeilua ja hiomista, puheluita asiantuntijoille ja ehkä vähän tuskanhikeäkin. Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista ja pääsimme tarjoamaan asiakkaille VIRTA goes Virtual -palveluitamme. Tässä vaiheessa voimmekin todeta, että online-palvelujen tuottaminen on hallussa, ja olemme jatkaneet menestyksekkäästi suurinta osaa joogakursseista asiakkaidemme kanssa.


Olemme tarjonneet asiakkaillemme mahdollisuuden pitää huolta hyvinvoinnistaan tuomalla joogan kotitoimistoille kahdessa eri muodossa: LIVE-STREAMinä sekä nauhoitteina. Useat työnantajat ja HR-toimihenkilöt ovat todenneet virkistäytymisen ja palautumisen olevan nyt entistä tärkeämpää, ihmisten istuessa enemmän kuin koskaan, rajoitetuissa olosuhteissa. LIVE-STREAM -joogasessiot antavat työporukoille mahdollisuuden kokoontua virtuaalisesti yhteen samaan aikaan - nauhoitejooga taas mahdollistaa joogatunnin toteuttamisen omien aikataulujen mukaan. Olemme lähettäneeet joogaa virtuaalisesti mm. asiakkaillemme Castren & Snellmanille, Atradiukselle, Accenturelle, Ernst & Youngille, Hoxhuntille, WSOY:lle ja Boreniukselle. Palaute tunneista on ollut erittäin positiivista ja olemmekin saaneet paljon kiitosta tuntien laadusta ja sisällöstä. Samalla olemme rakentaneet oivalliset lähtökohdat lähteä testaamaan alustaa, jonka olemme kehittäneet yhteistyössä kahden IT-asiantuntijan kanssa. Stay tuned! Tästä kaikesta lisää vähän myöhemmin.


Suurkiitos asiakkaillemme, jotka ovat kanssamme muokkautuneet uuteen tilanteeseen.



Kuvassa Sara Peltola ohjaamassa Afterwork-joogaa nauhoitemuodossa.

bottom of page