top of page

Case Technopolis: Afterwork-joogaa Ruoholahden kampuksen väelle


Keväällä 2019 aloitimme yhteistyön Technopoliksen kanssa tarjotaksemme yhtiön asiakkaille uudenlaisen tavan pitää huolta itsestään helposti lähestyttävällä konseptilla. Technopolis välittää laadukkaita toimitiloja suurille ja pienille yrityksille Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiö haluaa tarjota asiakkailleen monipuolisesti erilaisia mahdollisuuksia kehittää ja kouluttaa itseään mm. webinaarien ja aamiaistilaisuuksien muodossa. Nyt olikin vuorossa tuoda viikottaiset joogatunnit lukuisten yhtiön asiakkaiden työntekijöiden ulottuville, kätevästi toimiston välittömään läheisyyteen samaan kiinteistöön. 


Ensimmäinen joogakurssi toteutettiin Helsingin Ruoholahden kampuksella. Kahdeksan kerran kurssi täyttyi nopeasti. Tunnit pidettiin viihtyisässä ja rauhoittavassa tilassa, johon tulvi valoa. Kuten aina, räätälöimme joogatunnit istumatyön jäykistämää kehoa palauttamaan ja mieltä rauhoittamaan. Kurssi on aloittelijoille sopiva, mutta tarjoaa haastetta myös kokeneemmille. 



Kurssi sai paljon kiitosta tuoden osallistujien mukaan hyvinvointibuustia koko viikkoon ja jaksamiseen. Toiveita jatkosta esitettiin loppua kohden usein, ja iloisena jatkammekin yhteistyötä uuden joogakurssin muodossa syksyllä. Tänä syksynä toiminta laajenee Ruoholahdesta myös toiselle kampukselle Espooseen. Innolla starttaamme pian syksyn kurssin!



 
 
 

Comentarios


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page