top of page

Case Itäinen & Ojantakanen: Joogaa kehon ja mielen hyvinvoinnin tueksi




Helmikuussa 2019 aloitimme yhteistyön Asianajotoimisto Itäinen & Ojantakanen kanssa. Pioneerityönantajat ymmärtävät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen työpaikan kulttuuriin ja liiketoiminnan kannattavuuteen ja jatkuvuuteen. Tilaisuuden tullen, Itäinen & Ojantakanen kuuntelivatkin työntekijöiden toiveita ja päättivät tuoda viikottaiset joogatunnit toimistolle, joihin jokainen voisi osallistua, työnantajan tarjoamana. Tilana toimii tilava ja valoisa asiakasneuvotteluhuone, josta aukeaa upeat näkymät Esplanadille. Ei siis hullumpi paikka vetreytyä ja rauhoittua työviikon lomassa!


Joukkoon mahtuu niin joogaa ensi kertaa kokeilevia kuin sitä jo jonkin verran harjoittaneita. Jokaisella on omat vahvuuteensa ja haasteensa, joihin pureutua ja keskittyä monipuolisuutta tarjoavilla joogatunnilla. Jokaista yhdistävä tekijä on kuitenkin istuma- ja tarkkaa ajatustyöskentelyä vaativa työ. Rauhoittava mutta kehoa haastava, virtaava ja säännöllisesti harjoitettu jooga onkin mainio työkalu palauttamaan kehoon ja mieleen kohdistuvista rasituksista.


Tällä hetkellä ollaan hieman yli puolen välin kurssia ja palaute on ollut kiittävää. Tunnin mittainen tuokio osallistujien mukaan todella haastaa kehoa ja saa hien pintaan, mutta samalla rauhoittaa ja rentouttaa. Teemoja tunneilla ovat olleet mm. lantion seudun avaaminen, niskahartiseudun vetreytys, nivuset, eri sisäelimien toiminnan optimointi, sekä selkärankaa hellivät kierrot. Joogalla on loputon määrä niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin hyötyjä joihin jokainen voi päästä käsiksi ensimmäisestä tunnista alkaen. Tukilihakset vahvistuvat, veri ja happi lähtee kulkemaan liikkuvuuden lisääntymisen myötä, ja näin kokonaisvaltainen positiivinen kierre on valmis. Samalla tunti toimii rauhoittavana hetkenä usein hektisen arjen lomassa. Tuntiin kuuluu aina alku- ja loppurentoutus.




On ollut ilo tuoda jooga joka tiistaina työpäivän päätteeksi Itäinen & Ojantakanen väelle. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu pitkälle tulevaisuuteen!


Comments


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page