top of page

Case Nordea: Ainekset aidosti virkistävään tiimipäivään

Updated: Sep 9, 2019


Millainen olisi unelmiesi tiimin virkistyspäivä?




Nordean Mannerheimintien asuntolainatiimi näyttää esimerkkiä siitä, kuinka esittämällä toiveensa voi asioihin vaikuttaa. Hyvä esimies nimittäin kuuntelee ja esittelee uudenlaisia tapoja tehdä asioita.


Nordealaiset toivoivat hyvinvoinnin ympärille rakennettua virkistyspäivää. Niinpä saimme iloksemme kutsua tiimin yhteistyötilaamme, upeaan BAY Helsinkiin virkistymään ja rentoutumaan. Konsepti oli herkullinen: 60 minuutin dynaaminen flow-jooga, josta siirryimme lähes tunnin pituiseen rentoutusosuuteen. Osallistujat ohjattiin syvään rentoumisen tilaan ja viivyimme liikkeissä useita minuutteja yin-joogatyyliin, apuvälineitä kuten bolsteria, vilttiä, blokkeja ja nauhaa käyttäen.


Virkistystilaisuudet ovat mahdollisuuksia vahvistaa yhteishenkeä ja tutustua toisiinsa paremmin. Ne ovat arvokkaita tilaisuuksia työnantajalle osoittaa välittävänsä työntekijöistä ja heidän arvoistaan. Kannattaa siis esimiehenä rohkeasti kysyä, eikä olettaa. Useilla työpaikoilla on vakiintuneet tavat tehdä asioita, jotka olisi syytä kyseenalaistaa ja päivittää. Etenkin nuorempi sukupolvi kaipaa tasapainoa vaativan työn rinnalle, ja itsestään huolehtiminen on tärkeä arvo.


"Kiireisen työviikon keskelle suunniteltu virkistyspäivä Virta Wellbeingin järjestämänä oli juuri sitä mitä tiimimme kaipasi. Kahden tunninn hyvinvointihetki sisälsi totaalista Rentoutumista ja hetkeen pysähtymistä Bay Helsingin kauniissa tiloissa.

Uskon tällaisen vaikuttavan entistä positiivisemmin jaksamiseen ja sitä kautta työn tuloksiin. Toivon että tästä saadaan viikottainen traditio❤ Kiitos ihana VIRTA Well-being!"


Asiantuntijatyössä ajatukset voivat helposti käydä kierroksilla. Olikin mukava kuulla, että pyytäessäni omien ajatuksien tarkkailuun, eräs osallistuja oli ajatellut tällöin: “en ajattele yhtään mitään”. Tälläinen mielen tarkkailu ja ajatuksien hidastaminen tai jopa hetkittäinen tyhjentäminen on erittäin puhdistavaa ja rauhoittavaa. Stressitasot laskevat ja kehon toiminnot tehostuvat. Keho pääsee alkaa korjaamaan epätasapainotiloja, joita jokaisella meillä arjessa syntyy. Kehon luonnolliset toiminnat tehostuvat ja mieli selkiytyy.



Kiitos Nordean tiimille mahtavasta yhteistyöstä!


Comments


TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITAMME OVAT MM.:

EY_Logo_Beam_RGB.jpg
Kone_logo.png
Castren_and_Snellman_Logo copy-3.jpg
110000008295.jpg
KPMG_logo.svg.png
Nordea_Masterbrand_500px_RGB.png
gDfmoWUO_400x400.jpg
Helen_logo.png
Vaisalan_logo.png
Accenture-logo.png
d7c51c4f-d676-4f37-98f0-9ab9f5ac6644-2.p
atradius.png
avance-logo-square-2.jpg
share.jpg
Technopolis-logo-rgb.png
EAB_logo.jpg
aktia logo.png
Screenshot 2020-03-11 at 16.31.48.png
elite-2.jpg
wunder.jpeg
Mercuri_Urval_Logo.svg.png
p.txt.jpeg
VALOR-LOGO-BLUE.png
NRC-Group-logo-small.jpg
sugar.png
finprologo.png
studentum_fi_2x.png
1632203959330.jpeg
HYY_logo.png
dentsulogo.png
1200px-Unity_Technologies_logo.svg.png
tehtislogo.jpg

H.I.F.K

Unknown-7.png
Unknown-8.png
suomalainen-kirjakauppa.png
Carnegielogo.png
evli.png
mafylogo.png

TILAA UUTISKIRJEEMME

Kiitos tilauksesta.

2021 ALL RIGHTS RESERVED. VIRTA Well-being Oy 

bottom of page